keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Tori on le marché

Jos meidän kotoa täällä Perpignanissa haluaa lähteä kaupunkiin, voi ottaa bussin numero kaksi. Voi myös kävellä jos jaksaa. Mutta jos kävelee pitää varoa koirankakkoja. Eilen Isovee ohjasi Pikkusiukun rattaat vahingossa kakkaan.





Matkalla näkee paljon kaikenlaista aidan takaa. Paitsi kaupat ei ole aidan takana. On tosi monta leipomoa ja lihakauppaa ja sitten sellaisia kauppoja josta voi ostaa sanomalehden. Sen kaupan nimi on Tabac. Joskus kaupat on kiinni ja joskus auki. Aikuiset sanoo että nyt ne jo melkein aina muistaa että sunnuntaina ne on melkein koko päivän kiinni ja maanantaina kokonaan. 


Matkalla kaupunkiin on tori jossa myydään vihanneksia ja hedelmiä ja vaatteita ja kenkiä ja koruja. Siellä on ainakin mansikoita ja herneitä ihan niinkuin kotona kesällä. Mansikat on ihan hirveän suuria! Tori on le marché. Torille otetaan mukaan sellainen vetokärry joita ainakin mummut käyttää kotona Suomessa. Sitten kerätään pusseihin niitä juttuja mitä halutaan ja annetaan pussi myyjälle joka sanoo hinnan tosi nopeasti. Sitten sille annetaan rahaa joku määrä vaan koska ei ymmärretty mitä se sanoo ja myyjä antaa loput takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti